24. elokuuta 2014

Ykkösten ryhmäytys


Me tutorit järjestimme 19.8.2014 mukavan päivän ykkösille Hakoniemessä. Emme antaneet pienen sateen ja pilvisen taivaan häiritä päivää. Tavoitteena oli tutustuttaa ykkösiä toisiinsa ja toivottavasti heillä olikin mukava päivä vanhojen kavereiden ja uudempien tuttavuuksien kanssa. :)
Ohjelmassa oli aluksi neljä rastia, joissa ykköset kiersivät ryhmissä. Toivottavasti rasteilla vallinnut tunnelma välittyy kuvista. :D Rastien jälkeen oli vuorossa lounas, jonka jälkeen halukkaat pääsivät nauttimaan saunomisesta ja monet löysivät myös itsensä järvestä. Kiitos kaikille hienosta päivästä! :)
 




 


10. elokuuta 2014

Uusi lukuvuosi!

Kesäloma on vietetty ja on aika taas totutella tavalliseen arkeen.
Toivomme kaikkien lukuvuoden alkavan mukavasti. :) 



Koulu alkoi 7.8. ja uusia luokkia tuli kaksi kappaletta. Luokkien ryhmänohjaajat ovat Marita Hölttä (1A) ja Henri Saarivirta (1B). Tutorit toivottavat uudet ykkösluokkalaiset tervetulleeksi kouluumme.

Ykkösille on luvassa vähän erilaisempi päivä 19.8. Me tutorit olemme järjestäneet heille mukavan päivän Hakoniemessä. Lähdemme kaikki yhdessä koulun pihasta bussilla. Meillä on myös mahdollisuus saunoa ja uida Hakoniemessä, joten ottakaa pyyhe ja uikkarit mukaan. :)