3. syyskuuta 2015

Ykkösten ryhmätyspäivä!


Vietimme tiistaina 25.8 mukavan päivän Hakoniemessä ykkösten ryhmäytyspäivän parissa. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen. Ohjelmassa oli kuuden erilaisen pisteen kierto joissa leikittiin ja kisailtiin. Pisteiden kiertämisen jälkeen oli ohjelmassa uintia ja saunomista. Aika monet uskaltautuivat uimaan ja jotkut jopa vaatteet päällä! 



18. elokuuta 2015

Ykkösten ryhmäytyspäivä!

Ykkösten ryhmäytyspäivä on Hakoniemen leirikeskuksessa ensi tiistaina eli 25.8. Lähtö koululta busseilla montun vierestä klo 8.45. Tiedossa on mukavaa puuhaa ulkosalla, joten kannattaa pukeutua rennosti. Päivän aikana on mahdollisuus käydä uimassa, joten uikkarit +  pyyhe mukaan! Ykköset on jaettu kuuteen eri ryhmään joissa toimitaan päivän aikana, ryhmät on nähtävissa maanantaina koulun ilmoitustaululla. Päivä päättyy noin klo 14.45.

Kaikki mukaan reippaalla ja iloisella mielellä! :)

9. elokuuta 2015

Takaisin kouluun!

Kesäloma on jo takana päin ja olisi aika palata kouluun. Uusia ykkösiä tulee tänä vuonna kolme isoa luokkaa joiden luokanvalvojina toimivat Merja Luodetlahti 1A, Sinikka Koiunen 1B ja Johanna Rantamäki 1C. Me tutorit opastamme heitä ensimmäisen koulupäivän ja meitä voi tulla aina nykäisemään hihasta myös jatkossakin!

21. huhtikuuta 2015

Tutorit 2015-2016



Tässä ovat koulumme uudet tutorit vuosille 2015-2016.
(takarivi vasemmalta) Eveliina Rantanen, Linda Heikkilä, Juho Tuominen, Aarre Leinonen, Annika Kyytinen, Mirella Junttila, Soile Katajisto, Sofia Palomäki, Milla Pennanen, Heidi Norkio, Elina Kuivasniemi, Claudia Viita, Atte Erkkilä ja Josefiina Koivunen