30. elokuuta 2016

Ryhmäytyspäivä


Viime perjantaina 26.8 vietimme ryhmäytyspäivää uusien ykkösten kanssa. Luvassa oli kaikkea kivaa ja kaikki sujui hyvin säänkin helliessä meitä. Hakoniemen leirikeskukseen saavuttuamme jaoimme ykköset ryhmiin ja aloitimme kiertopiste-työskentelyn. Pisteillä oli erilaisia tehtäviä ja leikkejä, joiden kiertämisen jälkeen oli ruokailu. Hyvää makaronilaatikkoa saimme syödä tarpeeksemme ja sitten oli vapaa-aikaa, jolloin sai käydä uimassa ja saunomassa tai sitten istua sisällä ja pelailla pelejä, joita olimme tuoneet. Jotkut pelasivat myös jalkapalloa nurmikentällä ja jotkut rohkeat sentään uskaltautuivat uimaan. Kaiken jälkeen oli vielä yhteinen loppuleikki, jossa pehmolelulle tehtiin ensin jotain, jonka jälkeen se piti toistaa vieressä olevalle kaverille. Se oli hauskaa ja saatiin hyvät naurut. Alla hieman kuvia päivästä.


Johanna koettaa ratkaista rubikinkuutio-peliä muiden katsellessa.

Solmunratkaisua laavulla.



23. elokuuta 2016

Ykkösten ryhmäytyspäivä

Ykkösille on vuorossa ryhmäytyspäivän muodossa tutustumista toisiin ja hauskaa tutorien järjestämää ohjelmaa perjantaina 26.8 Hakoniemen leirikeskuksessa. Lähtö lukiolta busseilla klo 8:45 ja paluu noin klo 14:45 lukiolle. Mukaan säähän sopivia liikunnallisia vaatteita ja iloista mieltä. Uinti- ja saunomismahdollisuus eli uimapuvut ja pyyhkeet mukaan myös.

Tutorit

10. elokuuta 2016

BACK TO SCHOOL!!!

Taas aloitetaan uusi lukuvuosi käymällä läpi erilaisia perusasioita ykkösille ja tutustutettu heitä talon tavoille, mutta vain pintaraapaisun verran, sillä on vielä paljon koettavaa ja opittavaa. Koulutyö alkaa kunnolla torstaina 11.8.2016 kello 8:45, kun aloitetaan tanssimaan lukujärjestyksien pillin mukaan. Me tutorit autamme uusia opiskelijoita kaikissa ongelmissa, joita saattaa ilmetä alkuhärdellin aikana. Täten toivotamme kaikille opiskelijoille, henkilökunnalle, sekä tietysti opettajille oikein hyvää lukuvuotta!

Tutorit